Costa Blancan Skandinaavinen koulu tarjoaa opetusta suomalaisille, ruotsalaisille ja norjalaisille oppilaille perusopetuksen vuosiluokilla 0-6. Koulu on Ruotsin perusopetuslain alainen yksityiskoulu, jossa opiskellaan ruotsalaisen opetussuunnitelman mukaan. Suomalaisten oppilaiden opetus noudattelee ruotsalaista
opetussuunnitelmaa, mutta siinä on otettu huomioon myös kaikki suomalaisen opetussuunnitelman sisällöt ja vaatimukset. Opetus vastaa suomalaista peruskouluopetusta. Otamme vastaan opiskelijoita lukukaudeksi ja koko lukuvuodeksi. Otamme oppilaita myös ns. vierailijaoppilaiksi lukukautta lyhyemmäksi ajanjaksoksi. Koulumme on pieni ja viihtyisä, ja koulun ilmapiiri on rauhallinen ja harmoninen. Kiinteä vuorovaikutus oppilaiden, opettajien ja huoltajien välillä luo turvallisuutta ja mahdollistaa erinomaiset edellytykset hyvälle oppimiselle ja oppimistuloksille. Opetusryhmät ovat pieniä, mikä mahdollistaa yksilöllisen opetuksen, ohjauksen ja runsaan tuen oppilaille.
Tervetuloa ihanaan kouluumme!
Skandinaavisesta koulusta

Costa Blancan Skandinaavinen koulu perustettiin vuonna 2000. Suomenkielinen peruskouluopetus alkoi
vuonna 2008. Koulu sijaitsee rauhallisella ja viihtyisällä pientaloalueella vain noin 15 minuutin kävelymatkan päässä useista Costa Blancan upeista rannoista. Koulu tarjoaa opetusta suomalaisille, ruotsalaisille ja norjalaisille oppilaille perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 sekä myös esiopetusta 6  vuotiaille.

Koulu tarjoaa myös varhaiskasvatusta 3-5 –vuotiaille lapsille, iltapäiväkerhon sekä yläkoulun ja lukion oppilaille mahdollisuuden etäopiskeluun. Koulussa on noin 150 oppilasta. Skandinaavisen koulun lukuvuosi seuraa pääosin pohjoismaista kouluvuotta, mutta koulunkäynnissä otetaan huomioon myös espanjalaiset juhla – ja pyhäpäivät.

Koulumme on Ruotsin perusopetuslain alainen yksityiskoulu, joka seuraa ruotsalaista opetussuunnitelmaa, ruotsalaista koululakia ja toimii Ruotsin opetusviraston valvonnassa. Suomalaisten oppilaiden opetus noudattelee ruotsalaista opetussuunnitelmaa, mutta siinä on otettu huomioon myös kaikki suomalaisen opetussuunnitelman sisällöt ja vaatimukset. Opetus vastaa suomalaista peruskouluopetusta.

Suomenkielisiä oppilaita opettavat pätevät suomalaiset luokanopettajat suomeksi. Ruotsalaisia ja norjalaisia oppilaita opettavat pätevät ruotsinkieliset opettajat. Norjalaiset oppilaat opiskelevat myös äidinkieltä norjalaisen opettajan kanssa. Kaikki oppilaat saavat myös espanjan ja englannin opetusta ensimmäisestä luokasta alkaen.

Mitä voimme tarjota

Täällä voit olla oma itsesi!

Koulumme on pieni ja viihtyisä. Meillä on noin 150 oppilasta ja korkea opetuksen taso. Kiinteä vuorovaikutus oppilaiden, opettajien ja huoltajien välillä luo turvallisuutta ja luo erinomaiset edellytykset hyvälle oppimiselle ja oppimistuloksille. Opetusryhmät ovat pieniä, mikä mahdollistaa yksilöllisen opetuksen ja ohjauksen sekä mahdollisuuden jokaiselle lapselle kehittyä omaan yksilölliseen tahtiinsa. Koulumme ilmapiiri on salliva ja kunnioittava, ja sekoitamme ryhmiä säännöllisesti iän ja kansallisuuksien kesken. Koulumme kansainvälisessä ympäristössä kuulee päivittäin useita eri kieliä.

Terveysprofiili

Työskentelemme koulussamme Terveys ja hyvinvointi – teemalla. Liikumme päivittäin, meillä on hedelmiä välipalaksi, EQ (tunneäly) lukujärjestyksessä ja oman kokin valmistama lounas. Teemme myös työtä kestävän kehityksen edistämiseksi käyttämällä uusiomateriaaleja sekä kierrättämällä. Costa Blancalla sijaitseva Torrevieja ja sen lähialueet on luokiteltu yhdeksi maailman terveellisimmistä paikoista useiden aurinkopäivien ja vallitsevan mikroilmaston takia. Mikroilmasto on ainutlaatuinen koko maailmassa ja sillä sanotaan olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia muun muassa erilaisista iho-ongelmista kärsiville henkilöille, allergikoille ja astmaatikoille. Myös reumaa ja muita särky-, lihas- tai nivelkipuja sairastavat henkilöt voivat olennaisesti paremmin jo lyhyen oleskelun aikana alueella.

Joustavat opiskeluajat

Olemme yksi harvoista kouluista Espanjassa, joka ottaa oppilaita vastaan sekä lyhyemmäksi että pidemmäksi ajanjaksoksi. Otamme oppilaita ns. vierailijaoppilaiksi lukukautta lyhyemmäksi ajanjaksoksi, jos koulussamme on tilaa. Minimiopiskeluaika on neljä viikkoa. Oppilaamme odottavat aina innokkaasti uusia kavereita ja ovat tottuneita toivottamaan uudet oppilaat sydämellisesti tervetulleiksi mukaan iloiseen joukkoomme.

Ruotsin perusopetuslain alainen koulu

Koulumme seuraa ruotsalaista opetussuunnitelmaa, ruotsalaista koululakia ja toimii Ruotsin opetusviraston valvonnassa. Suomalaisten oppilaiden opetus noudattelee ruotsalaista opetussuunnitelmaa, mutta siinä on otettu huomioon myös kaikki suomalaisen opetussuunnitelman sisällöt ja vaatimukset. Opetus vastaa suomalaista peruskouluopetusta. Oppilaat saavat myös espanjan ja englannin opetusta ensimmäisestä luokasta alkaen.

    Nimi *

    Sähköposti *

    Puhelin *

    Kysymys