Olemme mukana Vihreä lippu – ohjelmassa. Vihreä lippu on päiväkotien, koulujen, oppilaitosten sekä lasten
ja nuorten vapaa-ajan toimijoiden kestävän kehityksen ohjelma. Lisäksi Vihreä lippu on kansainvälinen
kasvatusalan ympäristömerkki. Ohjelman kriteerit täyttävä osallistuja saa ohjelman tunnuksena toimivan
vihreän lipun käyttöoikeuden. Ohjelman pääosassa ovat lapset ja nuoret, jotka ottavat aktiivisen roolin
toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Ympäristökuormitusta vähennetään tavoitteellisesti askel
kerrallaan ja säästöjä saadaan aikaiseksi niin sähkön, veden kuin energiankin kulutuksessa. Lisäksi
ohjelmassa mukana olevat lapset, nuoret ja aikuiset saavat elämyksiä ja oivalluksia ympäristönsuojelusta ja
kestävästä elämäntavasta.

Koulumme tie kohti Vihreää lippua alkoi lukuvuonna 2012-2013, jolloin aloitimme työskentelymme ”Terveys ja hyvinvointi” – teemalla. Luokkien edustajista koostunut Vihreä lippu –raati valmisti toimintasuunnitelmamme, joka sisälsi tavoitteet sekä keinot niiden saavuttamiseksi. Lukuvuonna 2013-2014 eräs paikallispoliitikko Orihuela Costalta kiinnostui projektistamme, ja sen myötä saimmeb mahdollisuuden lähettää eteenpäin Vihreä lippu hakemuksemme ja toimintasuunnitelmamme Håll Sverige Rent –säätiölle. Pian saimmekin iloisia uutisia, sillä meille myönnettiin Vihreä lippu siihen asti tekemämme työn perusteella. Tarkistamme vuosittain toimintasuunnitelmamme ja jatkamme hyvää vihreää työtämme. Koulumme lipputangossa liehuu Vihreä lippu. Se on merkki hyvästä ympäristökasvatuksesta koulussamme.

Tässä muutamia asioita, joiden parissa työskentelemme:

Ruoka ja liikunta – hyvää ja terveellistä ruokaa, ruokaraati, hedelmiä ja vettä, jotain liikkumista joka päivä esimerkiksi “Röris” -jumppa, liikunta, kävelyt, ulkoilu- ja liikuntapäivät.

Ystävyys – kummipäivät, retket, viihtyvyyssäännöt, EQ –harjoitteet. Työskentelemme aktiivisesti sen eteen,että kaikki lapset tuntisivat olonsa turvalliseksi ja jokainen saisi olla oma itsensä.

Työskentelemme aktiivisesti myös sen eteen, että uudet oppilaat kokisivat itsensä tervetulleiksi ja toivotuiksi kouluumme.

Kierrätys ja uusiokäyttö – paperin, pahvin, muovin, metallin, lasin ja paristojen kierrättäminen kaikissa luokissa, kierrätys- ja vaihtopäivät, siivouspäivät rannalla ja koulun lähiympäristössä.

    Nimi *

    Sähköposti *

    Puhelin *

    Kysymys